Sivut

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Trogir - Split - Bol

Tänään lähdettiinkin sitten jo kasin maissa aamulla bussilla Trogiriin, jossa vaihdoimme Splitiin menevään bussiin. Splitissä meillä oli viitisen tuntia aikaa kierrellä. Onneksi tajusimme viedä rinkat matkatavarasäilytykseen. Päivä oli sen verran lämmin, että rinkat selässä ei oltaisi kyllä käpytelty juuri ollenkaan. Splitin vanha kaupunki muurien sisällä oli tosi ihastuttava. Jotkut kujat eivät tainneet olla metriäkään leveydeltä ja kujat kiemurtelivat hassusti paljastaen nurkan takaa uusia näkymiä.

Neljältä hyppäsimme katamaraanin matkaan ja noin tunnin päästä saavuimme Boliin. Siellä meitä taas odotti uudenlainen tunnelma ja ihana rantakatu. Bol on melko mäkistä aluetta, ja meidänkin piti hieman kiivetä, että pääsimme hotelliimme San Antonioon. Huone on todella siisti ja viihtyisä ja oma parveke on iso plussa. Koko saarelta on tällä hetkellä netti poikki, joten ei ainakaan ekana iltana päästy hyödyntämään ilmaista nettiä hotellihuoneessa.

Iltasella kävimme vielä katselemassa rantakadun meininkiä ja paluumatkalla haimme supermarketista iltapalaa, jonka nautimme parvekkeella istuskellen ja vuoristomaisemaa ihaillen. Olipas ihana päivä, mutta melko rankka. Huomiseksi suunnittelemme rauhallista ja rentouttavaa rantapäivää.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti