Sivut

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Rahkola

Ihastuttava Rahkola sijaitsee Ikaalisissa. Viime kesänä piharakennuksessa oli ihania erilaisia kästitöitä ja sisustustavaroita myyvä kauppa, täytyy käydä katsomassa, onko se siellä tänäkin kesänä. Päärakennuksessa oli taidenäyttely ja kahvila. Seuraava lainaus on Ikaalisten kotisivuilta:
 "Vuoden 1832 tienoilla valmistunut Rahkola on nähnyt elämänsä aikana paljon. Komea rakennus on toiminut kestikievarina, käräjätalona ja vaikka minä. Rahkola on kaunista, puhdaspiirteistä empireä ja museovirastonkin mielestä perin arvokas kokonaisuus." 
 Kolme alimmaista kuvaa ovat Ikaalisten kirkolta. Kuvissa näkyy Fredrika Sofian kirkko ja kellotapuli. Kirkko on valmistunut vuonna 1801 ja kellotapuli 60 vuotta myöhemmin samaan aikaan kirkon korjaustöiden kanssa.


maanantai 28. toukokuuta 2012

Viiru

Puolivuotias staffipentumme otti kaiken ilon irti ihanasta kesäisestä ilmasta. Viiru juoksenteli melkein koko päivän pitkin vanhempieni pihaa kiikuttaen suussaan keppiä tai värikästä palloa.  Se malttoi nukkua vain pienet nokoset ja sitten taas jatkoi puuhailujaan ympäri pihaa. On niin hauskaa seurata tuon pienen hauvan touhottamista, kun se innostuu niin valtavasti ihan pienistä asioista.


perjantai 25. toukokuuta 2012

Ihanaa vehreyttä

Aivan ihanan näköistä ulkona, kun tuntuu, että aivan yhtäkkiä kaikki lehdet ovat puhjenneet ja kasvaneet täyteen mittaansa. Joka kevät tämä vihreys yllättää ja jaksan ihastella sieltä täältä ilmestyviä kukkasia ja sitä kuinka erilaiselta kaupunki näyttää vihreänä.


torstai 24. toukokuuta 2012

Pikku purkki

Olen innokas decoupage-tekniikan käyttäjä. Olen  käyttänyt tätä tekniikka  ruokapöytään, ruokapöydän jakkaroihin, keittiöjakkaraan, koruihin, lasinalusiin, pieneen arkkuun ja nyt viimeisimpänä pieneen puiseen purkkiin. Tämä purkki on ollut meillä lapsuuden leikeissä ja olin jo unohtanut sen olemassaolon kunnes törmäsin siihen penkoessani jotain vanhasta leikkimökistämme. Siinä on ollut aikaisemmin hauska kuviopinta, mutta se oli niin huonossa kunnossa, että se piti poistaa kokonaan. Niinpä tämä purkki sai uuden elämän lehdistä leikatuista kankaiden ja tapettien kuvista. Inspiraation tällaiseen pintaan sain tilkkutöistä. Mielestäni purkista tuli ihana, ehdottomasti yksi suosikkini decoupage-töistäni!


tiistai 22. toukokuuta 2012

Mökkeilystä haaveillen

Istuskelen sohvalla sairastamassa ja odottelen innoissani ensi viikolla alkavaa kesälomaani. En malta odottaa, että pääsen mökkeilemään. Paljon muitakin suunnitelmia toki on, mutta mökkeily kuuluu ehdottomasti kesän suosikkeihini. Nämä luontokuvat on otettu Snappertunan mökillä, joka sijaitsee pienellä saarella. Yksi lemppareistani on kuva, jossa on pinkkejä kukkia, mutta sepä ei tietenkään ole minun ottama, vaan avopuolisoni Matsin.


maanantai 21. toukokuuta 2012

Kaulaliina

Tämän värikkään kaulaliinan tein viime jouluna avopuolisolleni lahjaksi. Hän toivoi raidallista kaulaliinaa, joka olisi mahdollisimman värikäs ja kaikki raidat olisivat eri paksuisia. Sellaisen hän sitten sai! Kuvissa kaulaliinan lisäksi minulla on Coston superihana hattu. Parasta Coston hatuissa on, että suuri osa hattujen materiaaleista on teollisuuden ylijäämämateriaalia, hatut ovat todella laadukkaita ja tupsu on kiinni napilla, joten sen voi vaihtaa kun kaipaa hattuunsa uutta ilmettä!


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Praha

Tarkoituksenani oli tänään mennä Puu-Vallilan pihakirppiksille niin kuin eilen jo taisin mainitakin, mutta flunssa pääsi yllättämään, enkä siis jaksanutkaan lähteä minnekään. Harmitti hieman, mutta eipä sille mitään voi. Kaivelin sitten kuva-arkistoistani kuvia viime kesän Prahan reissulta. Praha yllätti minut positiivisesti, se oli todella ihana kaupunki! Haluaisin ehdottomasti päästä käymään siellä uudelleen. Rakennukset ovat todella kauniita ja kaupunki on juuri sopivan kokoinen tutkittavaksi lyhyemmälläkin lomalla. Suosittelen!


lauantai 19. toukokuuta 2012

Vallila

Kävin tänään aamupäiväkävelyllä Vallilassa ihastelemassa vanhoja rakennuksia ja erityisesti Vallilan varikkoa keväisessä valossa. Poikkesin myös Puu-Vallilan puolella aistimassa pihakirppiksien tunnelmaa. Tarkoituksenani on mennä vasta huomenna tutustumaan tarkemmin pihakirppiksiin, nyt vain kävelin kaduilla koiran kanssa nauttimasta keväisestä ilmasta ja hauskasta tunnelmasta.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Kukkia, kukkia, kukkia

Olin tänään retkellä vanhempieni ja veljeni kanssa Gullössa ihastelemmassa kukkalaaksoa. Gullö sijaitsee Tammisaaren saaristossa. Näin keväisin Gullön kartanon maille pääsee ihastelemaan narsisseja pienen kävelylenkin varrelle. Narsisseja on lähes 30 000 ja niitä on noin 20 eri lajiketta. Oli todella ihanaa vierailla kukkalaaksossa ja juoda kahvit Gullön krouvin tunnelmallisessa kahvilassa. Täydellinen tapa viettää vapaapäivää!