Bussipysäkille päästyämme olimme hyvissä ajoin, mutta bussi tulikin reilusti aikataulusta myöhässä. Myöhemmin selvisikin, että bussipysäkillä olleet aikataulut taisivat olla väärät. Kun bussi vihdoin ja viimein saapui, pysäköi se itsensä melko kauas meidän pysäkistä ja menimme sitten epäluuloisina tutkimaan, oliko se meidän bussi. Olihan se, mutta aivan täynnä! Ja seuraava bussi tulisi kolmelta, tai neljältä, kuka tietää.
Selvittelimme eri vaihtoehtoja, ja kun kuulimme, että Korculasta menisi katamaraani neljältä, päätimme lähteä sinne. Korculassa meille selvisi, että katamaraani oli jo aivan loppuunmyyty ja kolmen kieppeillä lähtevään bussiin oli vielä yksi paikka jäljellä. Ostimme tuon bussilipun, ja toivoimme, että saisimme vielä jostain yhden bussipaikan tai katamaraanipaikan. Emme viitsineet tuhlata koko päivää matkojen järjestelyyn ja murehtimiseen, joten menimme pariksi tunniksi rannalle lekottelemaan ja nauttimaan virkistävästä uinnista.
Kun bussin lähtö lähestyi, päätimme vielä koittaa onneamme, jospa saisimme myös toisen bussilipun. No eipä auttanut, kun bussi kerta oli täynnä, niin se sitten oli täynnä. Bussiasemalla hassu mummeli tuli kauppaamaan meille majoitusta, johon aloimmekin jo kallistua, kun Korculasta tuntui olevan mahdotonta päästä Dubrovnikiin enää samana päivänä. Samaan syssyyn joku ukkeli tuli kyselemään meiltä majoituksesta, ja kun kerroimme, että olemme matkalla Dubrovnikiin, mutta katamaraani on täynnä, niin ukkeli vastasi, että: "Eipäs ole, minä juuri soitin heille ja siellä on kaksi paikkaa jäljellä. " Sitten hän soitti katamaraanimatkoja myyvään matkatoimistoon uudestaan ja varmisti, että siellä edelleen on kaksi lippua. Ja olihan siellä! Siis samassa matkatoimistossa, jossa olin aamupäivällä käynyt ja liput olivat olleet loppu! Ukkeli hoputti meidät nopeasti matkatoimiston suuntaan, ja käski kertoa Moimiriltä terveiset.
Mehän sitten lähdettiin vinhaa vauhtia lippujen perään, tosin edelleenkin hyvin epäluuloisina siitä, että odottaako meitä toimistolla kaksi lippua Dubrovnikiin. Päädyimme siihen, että minä jään odottelemaan ulos, koska olin jo kertaalleen käynyt kyselemässä lippuja, ja Sari suuntasi sisään. Ja ulos käveli iloinen Sari kaksi lippua kädessään, ei ole todellista! Kiitos Moimir, pelastit meidän päivän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti