Sivut

lauantai 6. syyskuuta 2014

NYC: päivä 5

Tämä päivä oli tarkoitus viettää enimmäkseen puistossa löhöillen, mutta kun Mats tunsikin olonsa kohenneen, niin päätimme suunnata vain hetken Prospect Parkissa oleskelun jälkeen Brooklyn Bridgelle. Sillan ylitys oli yksi ehdottomista must-jutuista, joita halusimme tehdä. Silta itsessään on aivan mielettömän upea, ja näkymät sillalta sekä Brooklyniin että Manhattanille ovat mahtavat. Aikoinaan sillan rakennus oli valtava taidonnäyte, ja epäonneakin sillalla oli tuolloin rakennusaikana riittämiin. Sillan rakentaminen vaati miltei 30 työmiehen hengen, ja muutama päivä sillan avajaisten jälkeen sillalla syntyi perusteeton paniikki sillan romahtamisesta, ja tuolloin surmansa sai yli kymmenen ihmistä ja useita kymmeniä loukkaantui. Meilläkin oli sillalla ruuhkaa ja porottava aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mutta selvisimme ongelmitta toiselle puolelle.

Brooklyn Bridgen ylittämisen jälkeen otimme metron toiseen paikkaan, jossa ehdottomasti halusimme käydä tämän matkan aikana. Vuonna 1934 teiden yläpuolelle kolmannen kerroksen korkeuteen valmistunut rautatie High Line palveli aikoinaan rahtijunia, jotka kuljettivat mm. lihaa ja maitotuotteita alueen varastoihin ja tehtaisiin. 1980-luvulla viimeinen juna kulki High Linea pitkin ja rautatie joutui purku-uhan alle, mutta onneksi se kuitenkin säästyi purkamiselta. Vihdoin vuonna 2009 High Linella avattiin ensimmäinen osuus uudenlaisesta puistosta paikallisten ja vierailijoiden iloksi. High Linea pitkin kävellessä pääsee näkemään aivan uudenlaisen pilkahduksen rakennuksista ja elämästä kaupungissa. Pitkulainen puisto on viehättävä luonnonmukaisine istutuksineen ja monine levähdyspaikkoineen. Myös High Linea pitkin kävellessämme törmäsimme katutaiteiljoihin, tällä kertaa steppaavaan ja kontrabassoa soittavaan parivaljakkoon.

Huikea päivä taas takana ja niin paljon uutta ja ihanaa ja mielenkiintoista tuli nähtyä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti