Chamonix

Alppilomastamme onkin jo ehtinyt hurahtaa viikko, oli kyllä aivan mieletön matka! Aktiivilomat on niin mun juttu! Toki kaupunkilomatkin ovat ihania sekä silloin tällöin löhöilylomat, mutta lomat, jolloin pääsee oikein kunnolla tekemisen makuun, ovat ihan parhaita. Kuusi päivää laskettelua ja lautailua Ranskan Alpeilla Chamonix'ssä olivat ihan parhautta! Oli todella harmi, että heti loman alussa Matsiin iski flunssa ja sitten heti perään minuun. Flunssaisimpina päivinä jouduimme viettämään kevyemmän rinnepäivän, mutta emme kuitenkaan raaskineet olla kokonaan pois rinteestä. Yleensä vältän liikuntaa flunssaisena, mutta nyt oli poikkeustilanne, kun olimme kuitenkin ajaneet noin 800 km viettääksemme viikon pituisen lasketteluloman ja maksaneet kuuden päivän hissiliput. Onneksi tällä kertaa kyseessä oli vain lievä flunssa, joka laantui aika nopeasti vain pieneksi nuhaksi. Siitä ei ole aikaakaan, kun kaikki mahdolliset flunssat iskivät minuun kaikella voimallaan vieden voimat useaksi päiväksi, mutta nykyään tuntuu, että selviän sairasteluista vain pienellä toimintakyvyn heikkenemisenä ja parin päivän rennommin ottamisella. 

Tämä Alppimatka oli meidän toinen yhteinen Alppimatka. Ensimmäisellä kerralla kaksi vuotta sitten otimme Alppimatkojen valmismatkan Itävaltaan St Antoniin. Se olisi kyllä ollut ehdoton lempparini kaikista lomamatkoista, jos Matsille ei olisi sattunut onnettomuutta rinteessä neljäntenä päivänä. Siitä seurasi polvileikkaus ja noin vuoden kuntoutus, eikä kai polvi vieläkään ihan entisellään ole. Mutta laskettelukunnossa polvi sentään on, ja pääsimmekin tänä talvena palaamaan rinteisiin. Nyt on sitten tämän kauden laskut taas laskettu ja nyt keskitytään täysillä maastopyöräilyyn!

Maastopyöräilyä

Ennen Alankomaihin muuttoa en ollut kokeillut maastopyöräilyä kertaakaan, mutta täällä sitten hankimme molemmille maastopyörät puolisentoista vuotta sitten ja olen todella rakastunut lajiin suurella sydämellä! Maastopyöräilyn voi aloittaa heikommallakin kunnolla (kuten minä tein), mutta silloin mäkien polkeminen on kyllä aikamoista tuskaa. No, täytyy myöntää, etten edelleenkään ole oppinut nauttimaan ylämäistä, alamäet sen sijaan on niin mun juttu, vaikka käy niissäkin välillä jalat tärisemään. Maastopyöräilyssä yhdistyy jännällä tavalla niin monta elementtiä: kestävyys, räjähtävyys sekä tekniikka. Mitä enemmän omaa näitä kaikkia kolmea sitä enemmän pystyy jokaisesta ajosta nauttimaan. Itselläni on ollut nyt muutaman viikon tauko maastopyöräilystä (muutamat maantielenkit on tullut tehtyä), joten hieman kauhulla odotan seuraavaa maastolenkkiä, ja niitä kirottuja ylämäkiä.

Ehdoton lempiratani on vajaan 20 kilsan pituinen Horstin rata noin tunnin ajomatkan päässä meiltä. Useimmitenhan pyöräilemme tässä omilla lähiseuduilla, tuossa kilsan päässä on 25 km:n pituinen lenkki, jota on tullut aika moneen kertaan sahattua. Horstin rata on todella tekninen, ei juurikaan poljettavia nousuja, melkein koko matka huikeasti kurvittelevaa laadukasta ylös-alas ajoa! Mieletön kokemus! Koko matka on täynnä pikku mäkiä, joista useimmiten selviää ylös tarpeeksi kovilla vauhdeilla, vain muutamassa joutuu polkemaan. Horstissa emme olekaan olleet pyöräilemässä sitten joululoman, joten sinne hieman jo ikävöinkin.

Täällä Alankomaissahan voi pyöräillä melkeinpä läpi talven, mutta ei se talvipyöräily useimmiten mitään kovin herkkua ole. Lumesta ei useimmiten tarvitse talvisin huolehtia, mutta sen sijaan mudassa ajo tulee tutuksi. Vesisadetta ja mutaa on tänäkin talvena riittänyt. Mudassa on hyvä treenata tasapainoa ja tekniikkaa, mutta siihen se sitten jääkin. Mudassa ajaminen on hidasta ja kaukana nautinnollisesta. Yritän aina ajatella, että on hyvä oppia pyöräilemään kaikenlaisissa olosuhteissa, mutta olen kyllä todella iloinen, että kevät kolkuttelee jo ovella. Nyt ei ole satanutkaan pitkään aikaan, joten maasto taitaa olla aika kuivaa. Viikonloppuna meillä onkin tarkoitus tehdä pieni pyörälenkki maastossa!

Laskettelua Winterbergissä

Viime lauantaina suuntasimme laskettelemaan parin sadan kilometrin päähän Winterbergiin Saksan puolelle. Olin kuullut jo aikaisemmin, että viikonloppuisin hisseihin saa jonottaa aikalailla, mutta en osannut kuvitella ihan sellaisia ruuhkia, joihin juutuimme jo automatkalla kohteeseen. Rinteissä oli melko hyvin tilaa laskea, mutta välillä jonotus hisseihin saattoi kestää jopa puoli tuntia! Kaukana oli siis rauhallisuus ja hiljaisuus! Iltapäivällä hissijonot lyhenivät ja selvisimme hisseihin muutaman minuutin jonotuksella. Oli ihanaa päästä viilettämään rinteitä alas pitkästä aikaa! Me molemmat olemme olleet rinteessä viimeksi kaksi vuotta sitten epäonnekkaalla Alppi-matkalla, jolloin Mats loukkasi polvensa pahasti. Jännitimmekin siis hieman myös sitä, miltä polvi mahtaisi tuntua rinteissä. Onneksi Mats sanoi polven toimivan loistavasti ilman minkäänlaista epämukavuutta. Nyt olemmekin sitten valmiina kuukauden päässä odottavaan matkaan Ranskan Alpeille, en malta odottaa!